sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Porrastreeni - huh !

Porrastreeni on tehokas keino polttaa rasvaa ja parantaa hapenotto kykyä. Porrastreeni vie äärirajoille. Jalkoja hapottaa, polttaa ja joskus oksettaa, mutta jos haluaa kehittyä pitää oppia ylittämään ne omat rajat.

FAKTA: TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMINEN VAATII TYÖTÄ ERITYISESTI EPÄMUKAVUUSALUEELLA

Ensimmäistä kertaa kun itse yritin lähteä juoksemaan portaisiin, matka pysähtyi jo puolessa välissä. En saanut happea ja jaloissa poltti. Edelleen tunnen tuon saman tunteen joka kerta, mutta olen oppinut nauttimaan siitä ja kerta kerralta pystyn juoksemaan enemmän ja enemmän. Sisulla mennään viimeiset kerrat, kun kerran olen päättänyt juosta 10 kertaa en perkele luovuta yhdeksännen kohdalla!



PORRASTREENI:
200:lla portaalla
  • Hölkkää/pyöräile portaille, jalat lämpimäksi
  • Ennen juoksun aloittamista kävele/hölkkää kevyesti portaat kerran ylös, jotta saat tuntumaa askelväleihin
  • Staattiset/pumppaavat venytykset erityisesti reidet ja pohkeet
  • 10 kertaa juosten portaat ylös, 5 kertaa jokaiselle portaalle ja 5 harppoen joka toiselle portaalle
  • Vuorottele jokainen porras - joka toinen porras
  • Palautuminen kävellessä takaisin alas, hengitä hitaasti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. PUUSKUTTAMINEN ON PAKOLLISTA!
  • Lopuksi kävele portaat rauhallisesti ylös ja hölkkää/pyöräile/kävele kotiin
  • Venyttele !
Halutessasi voit liittää porrastreeniin myös lihaskuntoliikkeitä.
Kommentoithan mielipiteesi!


- Meri

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tehokas inkivääritee



Inkivääritee

1-2 cm inkivääripala
50ml vettä
1 rkl hunajaa
puolikkaan sitruunan mehu

Lisää kattilaan inkivääri ja vesi anna kiehua noin 10min
Lisää joukkoon hunaja ja sitruunamehu
NAUTI!

Inkivääritee on loistava apu kevätflunssan taltuttamiseen ja aineenvaihdunnan buustaamiseen! Teen tekoon menee noin 15min joten jaksaa tehdä myös flunssaisena !
Mun kevään ykköstee!



maanantai 23. toukokuuta 2016

Meri tässä moi !

Ketään ei varmaan kiinnosta lukea siitä kuka olen tai mistä tulen, mutta kerron kuitenkin sillä haluan että tämä blogi on aito, haluan että saatte minusta juuri sellaisen kuvan kuin olen.

Tanssin ryhmässä nimeltä Xeria ja rakastan sitä!

No kuka sitten olen ?
18-vuotias ylioppilas Liedosta, jonka intohimona on terveelliset elämäntavat ja liikunta. En haaveile urasta urheilu-alalla ( oikeasti haaveilen mutta minulla ei ole rohkeutta myöntää sitä! :) koska en halua, että se ilo jonka liikunta tuottaa minulle koskaan katoaa.



Tämä blogi kuitenkin tulee suurimmilta osin keskittymään liikuntaan ja hyvinvointiin. Minusta olisi mahtavaa jos pystyisin motivoimaan edes yhden ihmisen ylös sohvalta blogini avulla. Ps. Sohva aiheuttaa sen kurjan tunteen jota tunnet lukiessasi näitä fitness- ja wellness-blogeja :)

-10kg ja iloisempi minä


Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa olen menneen vuoden aikana onnistunut karistamaan osan ylipainostani. En koe itse enää olevani ylipainoinen, vaikka BMI niin väittääkin. Mielestäni yksi tärkeimmistä fitneksen tuomista opeista on ollut juuri BMI arvon merkittävyyden kumoaminen. Toki ylipainosta on hyvä kertoa BMI:n avulla esimerkiksi sairaalloisesti lihaville, mutta normaalipainon ja ylipainon raja-alueilla painiville arvo tuo vain lisää stressiä ja masennusta, jotka puolestaan lisäävät painoa entisestään.

Fiilikset ennen


Fiilikset nyt!



Tärkein muutos, jonka liikunta ja painonpudotus oikein toteutettuna tuovat mukanaan on muuttunut elämänasenne! Olen nykyään paljon iloisempi kuin noin 10kg sitten ja ymmärrän, että sisällä istumisen sijaan kannattaa vaikkapa suunnistaa ulos kävelylle,sillä mikään ei tuo enempää energiaa kuin pieni lenkki auringon paisteessa, ja samalla myös D-vitamiinin tuotanto kasvaa! Mikä siis olisi parempaa?

Ps. Ylös sieltä sohvalta!
Pps. Lukihäiriön takia tekstiä voi olla hankala lukea, mutta jos kiinnostaa niin yritä!

-Meri